Tärkeä huomautus hoitoihin aikoville!

 

Suomen otsoniterapian käyttämät hoitajat ja lääkärit ovat Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen rekisteröimiä terveydenhuollon ammattilaisia. Itse otsoniterapia ei kuitenkaan ole Suomessa yleisesti hyväksytty hoitomuoto. Tämän vuoksi hoitoja ei anneta terveydenhuollon ammattihenkilön ominaisuudessa. Meille antamassaan lausunnossa Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) toteaa seuraavaa:

 

"Terveydenhuollon oikeusturvakeskus toteaa että monet terveydenhuollon ammattilaiset antavat myös vaihtoehtohoitoja. Tällöin henkilön on informoitava asiakasta siitä, että kyseinen "hoitomuoto" ei ole näyttöön perustuvaa hoitoa eikä sitä ole yleisesti hyväksytty Suomessa käytettäväksi eikä henkilö anna sitä terveydenhuollon ammattihenkilön ominaisuudessa. Asiakkaan on ymmärrettävä selvitys ja annettava Suostumuksensa hoidolle."

 

Vaikka otsoniterapiasta on tehty lukuisia tutkimuksia, pääosin hyvin positiivisin tuloksin, Suomen terveysviranomaiset eivät ole niitä arvioineet. Siksi otsoniterapia ei ole Suomessa näyttöön perustuvaa lääketiedettä. Tämän vuoksi noudatamme ehdottomasti TEO:n lausunnossaan antamaa ohjeistusta. Vaadimme potilailta kirjallisen suostumuksen, jossa he vakuuttavat ymmärtävänsä hoitojen vaihtoehtoisuuden ja antavat suostumuksensa hoidolle. Tämä suostumus allekirjoitetaan kahtena kappaleena, joista toinen jää potilaalle ja toinen henkilökunnalle. Suostumuslomakkeen voi avata pdf-muodossa alla olevasta linkistä.

 

Lomake

(suomeksi/englanniksi)

 

Tervetuloa!