O-LIVE® -tuotesarjan Otsonoidut öljyt ja voiteet

Suomen otsoniterapia valmistaa O-LIVE otsonoitua oliiviöljyä kolmena eri vahvuutena. Niitä käytetään lähinnä ulkoisen voiteen tavoin. Näiden lisäksi uutena tuotteena on O-LIVE OxyCream kosteusvoide sekä eläimille suunnattu O-LIVE Animals -otsonoitu kasviöljyseos.

     

Vahvimmilla öljyillä on parhaat antiseptiset ominaisuudet, mutta niiden haju voi olla turhan voimakas, ja varsinkin herkillä limakalvoilla ne voivat ärsyttää ihoa. Kaikkein vahvimmat öljyt tehostavat soluhengitystä ja rasvan polttoa, ja sopivat mainiosti iholle, joka ei ole pahasti hajalla. Esimerkiksi aknen hoitoon vahvin öljy on ihanteellista. Jalkasienen ym. ihottumien hoitoon öljy kannattaa valita ihon kunnon ja hoidettavan alueen koon mukaan. Jos iho on pahasti hajalla, ei välttämättä kannata kokeilla ensiksi kaikkein vahvinta tuotetta. Ehjempään ihoon se on kuitenkin parasta. Myös pienet alueet, kuten märkärupi ja kynsisieni kannattaa hoitaa vahvimmalla. Sen sijaan limakalvoille suosittelemme ainoastaan normaalia. Tarkempia käyttöohjeita öljyjen käyttöön löydät oheisesta tulostettavasta esitteestä:

Valmistimme aiemmin myös otsonoitua auringonkukkaöljyä, mutta käyttäjäpalautteen perusteella teemme öljyt nykyään yksinomaan oliiviöljystä. Mikäli auringonkukkaöljylle löytyy kysyntää, voimme tilauksesta otsonoida myös sitä.

Runsaasti lisätietoa otsonoiduista öljyistä ja niistä koskevista tutkimuksista löydät tästä kattavasta PDF-artikkelista.

O-LIVE öljyjä myydään 50 ml muovipurkeissa. Suositushinnat ovat seuraavat:

  • Supervahva   22 eur/kpl

  • Vahva          20 eur/kpl

  • Normaali      14 eur/kpl

OxyCrea ja Animals -tuotteet myydään 100 ml muovipullossa ja niiden suositushinnat ovat seuraavat:

  • OxyCream  28 eur/kpl

  • Animals      24 eur/kpl

Öljyjä saat jälleenmyyjiltämme tai ottamalla yhteyden suoraan meihin. Myymme niitä sekä yksityisille että yrityksille. Ks. Yhteystietoja-sivu tai vieraile verkkokaupassamme.